Väsynyt mutta onnellinen. En tiedä onko näistä muka-vakavista postauksista tulossa jotenki normaaleja. No mutta ehkä silloin kun jotain kivaa ja ei-niin-vakavaa tapahtuu niin ei oo aikaa päivittää. No mitäs nyt. Mä oon jotenki tosi tukossa sillee henkisesti, salille en oo päässy kun kaks kertaa viime viikolla, enkä tälläkään viikolla varmaa ihan kauheesti sen enempää. Viime viikolla oli syksyn viimeinen JO-raamis, synttäreitä, musikaalin koreoreenejä, itsenäisyyspäivä, yo-juhlia, ja syksyn viimeinen majatalo. Aika paljon kaikkee mutta kai noi on kaikki aika normaaleja juttuja et ei mitään suurempaa.
Mun tavotteena on aina kauheesti rikkoo rajojani, koska mä oon tosi mukavuudenhaluinen ihminen. Mä oon tosi kiitollinen mun ystäville ja läheisille että ne repii mua joka paikkaan että kokisin jotain mikä on ulkona mu mukavuusalueelta. Sunnuntaina mulle aukes taas uus mahdollisuus, ja pääsin aloittelemaan mun kauan lämmiteltyä valokuvaajan uraa. Mä oon kauheesti yrittäny opetella käyttään tota mun kameraa, ja sunnuntaina sain testata mun taitoja. Äidin kuoronjohtajasta Hennasta tehtiin juttu lehteen ja mä sain upeen mahdollisuuden ottaa Hennasta kuvan siihen artikkeliin. Ja upeahan siitä tuli. Ja ehkä mä pääsin vähän lähemmäs mun mukavuusalueen ulkoreunaa ja ehkä rohkeutta koittaa jatkaa tätä mun harrastusta
Meidän musalinjaporukan joululevy Joulu tuo onnen julkastiin eilen maanantaina. Ehkä sekin liitty jotenkin tähän rajojen rikkomiseen, eihän se mun levy siis oo mutta silti oon siitä tosi ylpee ja mielestäni me porukkana rikottiin rajamme säveltämällä, sanottamalla ja sovittamalla seitsemän aivan huippua biisiä. Jos kiinostaa ostaa levy niin multa voi kysellä lisää!
Kuten yllä lukee, väsynyt mutta onnellinen. Paljon on ollut hommaa. Lisää luonnonvaloa kaipaan, mutta eiköhän nekin lumien myötä sitten joskus. Stay awesome Gotham.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti